Lemmikin kynsienhoito
Lemmikin kynnet kasvavat jatkuvasti ja tarvitsevat säännöllistä lyhentämistä.
Helpoimmalla yleensä pääsee, jos alkaa jo pennusta lähtien totuttamaan lemmikkiään kynsien lyhentämiseen. Lyhentämisen voi tehdä joko perinteisillä lemmikeille tarkoitetuilla kynsisaksilla, tai käyttää kynsienhiomalaitetta.
Kynsienleikkaukseen totuttaminen
Totuttaminen on hyvä aloittaa ihan vaan tassuihin koskettamisesta ja tehdä siitä palkkaamisen avulla miellyttävää. Kun tassuihin koskemiseen on totutettu ja siitä on tehty normaalia, voi alkaa lähestyä lemmikkiä kynsisaksien kanssa. Aluksi tuodaan vain kynsisakset lähelle tassua, ja palkataan lemmikkiä. Kun totutus kynsisaksiin on tehty, voidaan seuraavaksi alkaa leikkaamaan kynsiä yksi kerrallaan, ja palkataan joka välissä. Aluksi on tärkeää edetä vähän kerrallaan ja lopettaa kynsienleikkaus ennen kuin se muuttuu lemmikille epämiellyttäväksi. Näin saadaan vähän kerrallaan opetettua kynsienleikkauksesta miellyttävä tapahtuma.
Tassukosketustreenin jälkeen kynsienhiomalaitteen kanssa tuodaan ensin kone tassujen lähelle, ja palkataan. Kynsienhiomalaitteen kanssa seuraavaksi laitetaan kone päälle, ja totutetaan lemmikki koneen pitämään ääneen, ennen kuin aletaan koskettaa koneella tassuihin. Sen jälkeen samoin kuin kynsisaksien kanssa, aletaan vähän kerrallaan hiomaan kynsiä ja muistetaan palkkaus joka välissä.
Ongelmia kynsienleikkauksessa
Toisinaan kynsienleikkaus voi totuttamisesta huolimatta olla lemmikille suuri haaste ja epämukavaa syystä tai toisesta. Usein lemmikki myös aistii omistajasta mahdollisen epävarmuuden ja siksikin kynsienleikkauksessa saattaa ilmetä haasteita. Jos tuntuu, että oma osaaminen tai varmuus ei riitä, on hyvä vaihtoehto käyttää lemmikkiä ammattilaisen luona kynsienleikkauksessa. Meiltäkin onnistuu kynnenleikkaukset ajanvarauksella.
Kynnen värikin voi omalta osaltaan vaikeuttaa kynsien leikkaamista. Vaaleasta kynnestä näkee yleensä helpommin missä kohdin ydin on, ja ne on helpompi lyhentää oikeaan pituuteen ilman vaaraa verisuoneen osumisesta. Tummasta kynnestä ydintä ei erota juuri ollenkaan, ja lyhentäminen tarvitseekin tehdä vähän kerrallaan leikkauspintaa tarkkaillen. Kun kynnen ydin lähestyy, leikkauspinnalla alkaa näkyä keskellä pyöreä, pehmeämpi kohta. Mitä useammin kynsiä leikkaa, sen helpommaksi tulee itselle tunnistaa mihin asti oman lemmikin kynsiä pystyy leikkaamaan.
Jos vahingossa onnistuu lyhentämään kynttä liikaa ja aiheuttamaan verenvuotoa, ei kannata tehdä siitä suurta numeroa, jotta se ei jää negatiivisena lemmikin mieleen. Verenvuodon saa nopeasti tyrehdytettyä esimerkiksi siihen tarkoitetulla tyrehdytysjauheella.
Lemmikistä riippuen, osa saattaa reagoida hyvinkin vahvasti, esimerkiksi huutamalla tai rimpuilemalla, jos osut kynnen ytimeen. Ensikertalaisena tämä saattaa säikäyttää ja aiheuttaa itsellekin vähän jännitystä seuraavaan leikkauskertaan. Tärkeää olisi yrittää pysyä rauhallisena, ja verenvuodon tyrehdyttämisen jälkeen leikata ainakin vähän seuraavaa kynttä, jotta itsellekään ei jää pelkoa kynsien leikkaamista kohtaan. Toisaalta on taas lemmikkejä, jotka eivät juuri ollenkaan itse reagoi vaikka osuisitkin vahingossa ytimeen.