Mitkä valjaat koiralle?
Toiveissa hankkia koiralle valjaat. Mutta mistä lähteä liikkeelle?
Ensi alkuun on hyvä muistaa että jos olet hankkimassa pennulle valjaita, pentu kasvaa hurjaa vauhtia. Valjaita miettiessä olisi siis hyvä katsoa vaihtoehtoja, jotka ovat materiaaliltaan pehmeät, ja joissa on säätövaraa sekä kaulalla, että rinnaympäryksessä. Esimerkiksi Finneron Salon valjaat ovat hyvät pentuajan valjaat, sillä ne kasvavat koirasi mukana. Hyvät säätömahdollisuudet varmistavat sen, ettei ihan joka viikko tarvitse olla ostamassa uusia valjaita.
Valjaita löytyy myöskin kevyempiä kangasvaljaita ja tai jämäkämpiä, niin kutsuttuja "harness" valjaita. Harness -valjaissa on enemmän pehmustetta mm. rintapuolella, sekä selkäpuolella, mikä tekee niistä mukavat käyttää esimerkiksi pidemmillä lenkeillä.
Valjaiden kokomerkintöjä löytyykin sitten joko numeroina (esim. 0-9) tai kirjaimina (esim. XXXS-XXL). Lisäksi koko saattaa aina hieman vaihdella valmistajan mukaan. Valjaita valitessa olisi siis hyvä muistaa tarkistaa aina valmistajan kokotaulukko tai mittausohjeet.
Valjasmerkistä riippuen myös säätömahdollisuudet vaihtelevat. Useimmissa valjaissa on vähintään rinnanympäryksen säätö. Kaikissa malleissa ei kuitenkaan esimerkiksi kaulanympärystä pysty säätämään ollenkaan, ja tällöin tulisikin olla tarkempi mittaamisen kanssa, tai käydä myymälässä sovittamassa valjaita, jotta löytyy varmasti oikea koko.
Miten mittaan sopivan valjaskoon
Pääsääntöisesti sopivan valjaskoon mittaaminen tapahtuu seuraavasti: mitataan ensin koiran kaulanympärys (2), sitten rinnanympärys (3) suurinpiirtein siitä kohdin mihin halutaan että valjas asettuu. Ei kuitenkaan liian läheltä kainaloa.
Joissain valjaissa, kuten Hunter Divossa, on vielä erikseen pituuden säätö. Erityisesti syvärintaisilla koirilla on hyvä varmistaa, että rintakappaleen pituus on riittävä, jolloin valjas ei jää hankaamaan kainaloihin. Tällöin kannattaa mitata mitata myös rinnan pituus. Rinnan pituus mitataan etutassujen välistä, noin kaulahihan kohdalta rinnanympäryshihnan kohdalle.
Minkä mallinen valjas kannattaa valita
Y-mallinen valjas, eli valjas jossa menee remmi etutassujen välistä, on koiran lapojen liikkeen kannalta paras vaihtoehto. Se ei rajoita jalkojen liikettä, jolloin koira saa luonnollisemman liikeradan jaloilleen kävellessä ja juostessa. Y-valjaassa rintapuolelle tuleva liitäntäosa tulisi asettua tarpeeksi alas, jotta valjaat eivät kuitenkaan paina koiran rintaa tai kurkkua ikävästi.
Valjaiden istuvuus
Hyvin istuva valjas jättää kainaloihin tilaa, jolloin ne eivät hankaa ja purista, eivätkä rajoita koiran liikkeitä. Valjaan ei myöskään tulisi päästä hirveästi pyörimään koiran päällä. Jos talutushihnan kiinnityskohta tuntuu valuvan kyljeltä toiselle, kannattaa tarkistaa onko valjaan säädöt liian löysällä. Tarvittaessa kiristä rinnaympäryshihnaa, kuitenkin niin ettei koiraa purista.
Vetävä koira
Hihnakävelyn opettelun tueksi löytyy myös valjaita, joissa on rintapuolella toinen d-lenkki talutushihnalle, niin kutsuttu vedonesto-ominaisuus. Jos koiralta löytyy vauhtia vähän liiaksikin asti, voit hihnakävelyn opettamisen tueksi laittaa toisen talutushihnan kiinni tähän rintapuolen lenkkiin. Koiran vetäessä kovasti, sen ajatuksena on kääntää koiran menosuunta hellävaraisesti toiseen suuntaa, ja siten tehdä vetämisestä epämiellyttävää. Edellämainittujen valjaiden lisäksi myös Red Dingon pehmustetussa valjaassa on vedonesto-ominaisuus. Peruskäytössä rintapuolen kiinnitystä ei edes välttämättä tarvitse käyttää.